1) Millaisia kriteerejä Platonin klassinen määritelmä asettaa tiedolle? Miksi kaikki kolme kriteeriä vaaditaan?
2) Miksi Charles Pierce ei hyväksynyt skeptisismiä tiedonsaamisen lähtökohdaksi? Mitä mieltä olet hänen perusteluistaan?
3) Millaisia näkemyksiä tiedon perustasta voidaan antaa? Pohdi näiden
näkemysten hyviä ja huonoja puolia: mikä on mielestäsi pätevin
(fallibislimi, pragmatismi, reliabilismi ja naturalismi)?
4) Oikeudenkäynneissä puntaroidaan todistajalausuntojen ja
aihetodisteiden paikkansa pitävyyttä. Minkälaisiin seikkoihin
arvioinnissa tulisi kiinnittää huomiota? Pohdi asiaa juuri oppimasi
perusteella. Millaisia muita tilanteita yksilö voi kohdata arjessa,
joissa hän joutuu pohtimaan saamansa tiedon perustaa?
1) Platonin klassinen tiedon määritelmä kuuluu näin:
"Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus."
Eli jotta tieto on tietoa, on se 1) hyvin perusteltua, 2) totta ja 3) uskomus. Jos yksi tai useampi näistä kriteereistä ei täyty, ei tieto ole tietoa.
Totuuskriteerin selittäminen on helppoa. Jos tiedon kertoma asia ei vallitse maailmassa, ei tieto ole totta eikä näinollen ole tietoa.
Tiedon on oltava uskomus, sillä jotta voitaisiin tietää jokin asia, sitä ei voi epäillä.
Perusteluehto on vaikein kohta tiedon määrittelyssä. Tiedon subjektin eli tietäjän on osattava perustella, miksi hänen uskomuksensa on totta. Myös sillä, miten uskomus on syntynyt, on myös vaikutuksensa perustelujen luotettavuuteen.
2) Peirce piti epäilyä vääränä lähtökohtana tiedon etsinnässä, koska ulkomaailmasta saatu tieto on aina luonteeltaan epävarmaa. Tieto kuitenkin muuttuu tarkemmaksi ja paikkaansa pitävämmäksi, kun sitä tutkitaan. Lisäksi tietämiseen liittyy aina ennakko-oletuksia, joiden kyseenalaistaminen johtaisi taas skeptismiin ja ainaiseen epävarmuuteen.
Piercen fallibilismi on siinä mielessä hyvin perusteltua, koska se vie tiedonhankintaa eteenpäin eikä pysähdy tiedon epävarmuuteen. Skeptismi jumittaisi epäilyyn eikä koskaan lähestyisi oikeaa tietoa.
3) Jokainen moderni tietoteoria on luopunut osittain Platonin klassisesta tiedon määritelmästä. Ne eivät aseta tiedolle ehdottoman varmuuden kriteeriä: tiedon ei välttämättä tarvitse ollakaan totta, mitä ihmettä?
Pragmatismissa tärkeintä on, että tiedosta on hyötyä, oli se sitten väärää tai oikeaa tietoa. Peircen fallibilismi on lähes samaa mieltä pragmatismin kanssa, sillä poikkeuksella, että Peircen mukaan kaikista totuudenmukaisin tieto on vääjäämättä hyödyllisintä tietoa.
Salliiko pragmatismi sitten valheessa elämisen? Jos jokin tieto on väärää, mutta hyödyllistä, pitää pragmatismi tätä väärää tietoa oikeana tietona.
Reliabilismi syventyy Platonin teorian uskomuskohtaan. Sillä on merkitystä, miten tietoon tarvittava uskomus syntyy: puhutaan uskomuksen oikeuttamisesta. Reliabilismilla pystytään kyseenalaistamaan vahvakin uskomus, jos uskomuksen syntymisprosessi vaikuttaa epäloogiselta ja virheelliseltä. Näin päästään kohti lähemmäs totuudellisempaa tietoa.
Naturalismi tutkii ennen kaikkea tiedon synnyn prosessia. Sen mukaan tieto syntyy luonnonlakeja noudattamalla. Tietoa ei myöskään voi käsitteellistää tai ymmärtää pelkkänä filosofian aihealueena, vaan tiedon syntyyn kuuluvat myös psykologiset ja biologiset toiminnot. Naturalismi kuitenkin jättää itse tiedon suureksi möykyksi, jota ei voida purkaa osiin. Käsitteiden poisjättäminen tiedosta vaikeuttaa tiedon ymmärtämistä.
4) Oikeudenkäynnin todistajalausunnot ja aihetodisteet eivät välttämättä ole aina varminta tietoa. Rikoksen todistanut saattaa tietää tapahtumien kulusta vain vähän. Aihetodisteet ovat vain teorioita liittyen rikokseen, ja ne ovat epävarmoja jos muita todisteita ei löydy.
Tärkein lähtökohta todisteiden arviointiin on niiden totuuspohja. Lausuntojen ja todisteiden täytyy vastata totuutta. Valheellisilla todisteilla saatetaan syytön tuomita syylliseksi. Myös sillä, onko todistajalla perusteita uskoa todistamaansa, on väliä. Puolustus saattaa harhauttaa todistajaa juuri tässä asiassa, samoin silloinkin, jos todistaja ei osaa selittää, kuinka hänen uskomuksensa on syntynyt. Puolustus toimii skeptikkona, joka koittaa löytää aukkoja todistajan tarinasta.
Arjessa joutuu usein pohtimaan saamansa tiedon totuuspohjaa. Uutisia julkaistessa toimittajat kilpailevat lähinnä nopeudella, eivätkä uutisen paikkaansapitävyydellä. Esimerkiksi joulukuussa 2012 Yhdysvalloissa tapahtuneesta kouluhyökkäyksestä uutisoitiin alle tunnin viiveellä. Monet toimittajat kertoivat oletetun hyökkääjän henkilöllisyyden jutuissaan. Kuitenkin, jo samana päivänä poliisi ilmoitti, että ampuja olikin oletetun miehen veli. Väärä tieto levisi, koska toimittajat eivät välittäneet tarkastella tiedon totuuspohjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti