Portfoliotehtävä 11

Tutustu oppikirjan sivuilla 75-80 esitettyihin kieliteorioihin, joita ovat esittänneet Charles S. Peirce, Ferdinand deSaussure ja Jacques Derrida. Tee vertaileva taulukko, jossa esittelet herrojen kielifilosofisten näkemysten keskeisimmät teesit.

Filosofi	Teoria	Kielen rakenne & merkit	Muuta
Peirce	Semiotiikka	Semioottinen kolmio: Kielen rakenneosat, merkit, koostuvat kolmion jokaisesta osasta: merkkivälineestä, objektista ja tulkinnasta. Merkkiväline on kielen sana, joka tulkinnan kautta viittaa objektiin. Esimerkiksi sana auto viittaa todelliseen autoon vasta silloin, kun näiden välille saadaan tulkitsija, ihminen.	Peirce jakoi merkit kolmeen luokkaan: 1) Ikonit, eli jokin piirros tai vastaava jostakin olemassa olevasta viittaa objektiinsa samankaltaisuudensa perusteella. 2) Indeksit, jotka perustuvat syy-seuraus -suhteeseen. Merkki, joka viittaa objektiinsa siten, että merkki on objektista aiheutunut, on indeksi. 3) Symbolit, eli sopimuksen perusteella luodut merkit. Kaikki sanat ovat symboleita. Tarvitaan ihmisen tulkintaa, jotta symboleiden viittaama objekti saadaan selville.
de Saussure	Struktualistinen semantiikka	Kieli on merkkijärjestelmä, joka syntyy erojen kautta. Kieli koostuu perusyksiköistä, merkeistä. Merkki on mikä tahansa jotakin ilmaiseva olio. Jos olio ei ilmaise mitään, ei se silloin ole merkki. Merkkien luonne määräytyy niitä käyttävän kulttuurin perusteella. Merkki koostuu de Saussuren mukaan kahdesta eri osasta. Merkitsijä on se osa, joka on merkin aineellinen ilmentymä (ääni tai kirjoitettu sana). Toinen osa on merkitty, eli merkitys. Merkin havaitsevalle merkitys on sen olion käsite, jota merkillä on pyritty ilmaisemaan.	de Saussuren teoriaan liittyy ajatus merkkien kaksinkertaisesta mielivaltaisuudesta: ei voida osoittaa ilmaisevan merkin ja sillä viitattavan olion välistä suhdetta.
Derrida	Dekonstruktio	Merkit voivat viitata vain toisiinsa. ”Tekstin ulkopuolella ei ole mitään.” Kielen merkeillä ei voida koskaan viitata merkitykseen, joka olisi ”kielen ulkopuolella”.	Derrida kritisoi struktualistista semantiikkaa: se ei pystynyt selittämään kielessä tapahtuvia muutoksia. Dekonstruktiolla Derrida on halunnut tutkia kielen erojen muotoutumista.